Saako sanoa ’somali’?

Muistatteko vielä viimesyksyisen Aamulehden linjauksen sukupuolineutraalista kielenkäytöstä? Aamulehti halusi edistää tasa-arvoa vähentämällä turhaa sukupuolen kautta tapahtuvaa määrittelyä ja sukupuoleen viittaavia termejä ja korvaamaan tietyt tittelit neutraalimmilla vaihtoehdoilla, kuten ’puhemies’ ’puheenjohtajalla’. Sukupuolineutraalin kielenkäytön herättämät reaktiot vaihtelivat kiitoksista vähättelyyn kielen merkityksestä. Jotkut kokivat, että yksittäisiä ihmisiä kiellettiin puhumalla tietyllä tavalla, että enää ei saisi puhua ollenkaan tytöistä ja pojista tai naisista ja miehistä.

Kielen merkitys ja kielenkäyttöön liittyvät valta-asetelmat ovat olleet mielessäni myös tehdessäni tutkimusta Suomen somalialaistaustaisen väestön parissa. Kun mieheni oikoluki väitöstiedotettani, hän kysyi miksi teksti vilisi kömpelöhköjä termejä ’suomalaistaustaiset’, ’somalialaistaustaiset’ ja ’venäläistaustaiset’ eikä yksinkertaisempia vaihtoehtoja kuten ’suomalaiset’ ja ’somalialaiset’ tai ’somalit’. Niinpä, kuka päättää miten kenestäkin puhutaan ja mitä termejä käytetään? Onko sillä väliä, puhutaanko yleisesti ’somaleista’ vai ’somalialaistaustaisista’ tai ’maahanmuuttajista’ vai ’maahanmuuttajataustaisesta väestöstä’?

Osana tätä pohdintaa uskallan ainakin väittää, että suomeksi ei ole kovin toivottavaa puhua ’somaleista’, ainakin jos itse on valkoinen suomalaistaustainen ja haluaa pyrkiä neutraaliin tai kunnioittavaan kielenkäyttöön. ’Mamu’ ja virallisempi ’maahanmuuttaja’ särähtävät omaan korvaani vähän tympeinä ja jotenkin loppuun kulutettuina termeinä. Kulttuurisen ja kielellisen moninaisuuden parissa työskentelevät puhuvatkin usein mieluummin x-taustaisista ihmisistä kuin maahanmuuttajista, jos jotain määrittelyä on tarpeen tehdä. Osasyy tähän kielteiseen värittyneisyyteen maahanmuuttajista tai somaleista puhuttaessa lienee se, että suomeksi ja Suomessa esimerkiksi somaleista on puhuttu ja puhutaan harvoin neutraaleissa tai myönteisissä yhteyksissä. Kun Suomeen alkoi 90-luvun alussa saapua ihmisiä Somalian sisällissodan puhjettua, valtaosa reaktioista oli avoimen kielteisiä ja rasistisia. Syntyi ’somalishokki’. Jos valtamediassa tai uutisissa on 90-luvulta tähän päivään tultaessa ollut puhetta esimerkiksi somalinkielisestä runoudesta, on se jäänyt itseltäni huomaamatta. Samoin kuin uutiset vaikkapa somaliyhteisön tarjoamasta tuesta, ikääntyneiden kunnioituksesta tai nuorten kansainvälisyydestä ja Somalian ruokakulttuurista. Sen sijaan uutiskynnyksen ylittävät helpommin maahanmuuton ja maahanmuuttajataustaisten ryhmien parissa mahdollisesti ilmenevät ongelmat: vähäinen koulutus, korkea työttömyys, naisten heikko asema tai lapsiin kohdistuva kuritusväkivalta. Tässäkin blogissa kolme viimeisintä kirjoitusta on paneutunut tärkeisiin mutta ongelmakeskeisiin teemoihin: tyttöjen sukuelinten silpomiseen, islamilaisten huivien käyttöön ja väkivaltaiseen uskonnolliseen radikalisoitumiseen. Ajatuksenani ei tietenkään ole, että näistä ongelmista pitäisi vaieta, mutta on ymmärrettävää, jos vastaavien teemojen käsittelyn yhteydessä myös kieli ja tietyt sanat alkavat ajan kuluessa värittyä kielteisesti. Kielitieteessä tiedetään, että sanojen konnotaatiot ja merkitykset muuttuvat ajan myötä sen mukaan, miten ja missä yhteyksissä sanoja käytetään. Maahanmuuttaja-termin herättämä mielikuva on usein stereotyyppinen ’ei-valkoinen, kouluttamaton, kielitaidoton pakolainen’ eikä sitä yleensä käytetäkään kuvaamaan ihmisiä jotka eivät sovi tähän stereotypiaan, esimerkiksi työn perässä maasta toiseen muuttavia (valkoisia) ’expatteja’ , vaikka maahanmuuttajiahan hekin ovat.

Tietyn terminologian suosimiselle jonkin toisen termin kustannuksella on myös monta muuta hyvää syytä, vaikka sanat eivät olisikaan välttämättä kielteisesti värittyneitä. ’Somali’ terminä viittaa etnisyyteen ja tiettyyn etniseen ryhmään kuulumiseen. Tästä herää kysymys, kuka voi määritellä toisen identiteetin? Ulkopuolisena en voi tietää varmuudella kenenkään identiteetistä, siis siitä kokeeko joku olevansa ’somali’, ’suomalainen’, molempia tai jotain ihan muuta. Sen sijaan rekisteritiedoista äidinkielen tai synnyinmaan voi saada helpommin selville, eivätkä ’somalinkielinen’ tai ’somalialaistaustainen’ termeinä määritä (välttämättä) samalla tavalla yksilöllistä identiteettiä. Minäkin voisin olla suomalaistaustainen ja suomenkielinen tuntematta itseäni suomalaiseksi. Jos siis jotakin termiä pitää käyttää, puhun mieluummin somalialaistaustaisista kuin somaleista, ja tällöin viittaan ihmisiin jotka ovat muuttaneet Suomeen Somaliasta. Sen sijaan Suomessa syntyneet ihmiset eivät ole ’toisen polven maahanmuuttajia’, vaikka heidän vanhempansa olisivat syntyneet muualla, eivätkä mielestäni virallisissa yhteyksissä myöskään somalialaistaustaisia. He ovat suomalaisia joilla on muualla syntyneet vanhemmat, ja vain he itse tietävät mikä on heidän identiteettinsä.  Oma kokemus maahanmuutosta on mielestäni välttämätön ollakseen maahanmuuttaja tai maahanmuuttajataustainen, koska muuten: kuinka monta sukupolvea pitäisi kulua ennen kuin ei ole enää x-polven maahanmuuttaja tai x-taustainen?

Kieleen liittyvistä valtasuhteista puolestaan kertoo se, että olen asemassa jossa pohdin omaa kielenkäyttöäni ja sen mahdollisia vaikutuksia. Entä jos tämän asetelman kääntäisi päälaelleen: lukisit somalinkielistä blogikirjoitusta siitä, miten tutkijoiden tai muiden ammattilaisten tulisi puhua suomalaistaustaisista ja välttää heidän yksipuolista määrittelyä kielen kautta. Jos tämä ajatus tuntuu hassulta tai oudolta, paljastaa se ehkä jotain (meille valkoisille) näkymättömistä valtarakenteista.

Oma kysymyksensä on, onko ylipäätään tarpeen määritellä ihmisiä sen mukaan missä maassa he ovat syntyneet tai mitä äidinkieltä he puhuvat. Tarvitseeko erottaa ’suomalaisista’ ’maahanmuuttajataustaiset’ omaksi porukakseen? Lakkaako kukaan koskaan olemasta ’maahanmuuttaja’ vaikka olisi asunut valtaosan elämästään täällä? Tällaisiin vertailuihin ’maahanmuuttajien’ ja ’valtaväestön’ välillä sisältyy aina myös riski, että tulee tahtomattaan vahvistaneeksi sisä- ja ulkoryhmiin liittyvää ’me ja muut’ -asettelua ja väestöryhmien eroavaisuuksia. Suomalaiset ovat tällaisia, somalialaiset tuollaisia. Samaan aikaan tällaisten vertailujen kanssa voi olla hankala välittää viestiä siitä, että me kaikki olemme yksilöitä ja omalla tavallamme aina erilaisia. Vaikka tutkimuksissa synnyinmaa tai etnisyys on syytä joskus huomioida, tulee tällöinkin olla kriittinen siinä miten termejä käytetään ja mitä tutkimustuloksista voi päätellä.

Ihmisten kohtaaminen yksilötasolla onkin asia erikseen. ’Maahanmuuttaja’ tai ’somali’ -etuliite määrittelee yksilöä kapeasti ja joskus vastoin yksilön omaa kokemusta, samalla tavalla kuin näkyvän sukupuolen kautta tapahtuva määrittely. Tietyn ominaisuuden esiintuominen titteleissä, kuten ’naislääkäri’ tai ’somalilääkäri’, kertovat oletuksesta, että lääkärit pääsääntöisesti ovat jotakin muuta kuin naisia ja somaleita, ja että ’normaalitilanteesta’ poikkeavat tapaukset tulee merkata erikseen. Erityisen ongelmallista sukupuoleen, etnisyyteen tai kansallisuuteen liittyvä määrittely on silloin, kun näihin ryhmäjäsenyyksiin liittyy kielteisiä stereotypioita. Tutkimusten mukaan naiset pärjäävät huonommin matemaattisissa tehtävissä, jos heitä muistutetaan sukupuolestaan ennen tehtävien tekemistä. Alhaiseen kastiin kuuluvat intialaiset opiskelijat suoriutuvat huonommin akateemisista tehtävistä, jos heitä muistutetaan kastistaan ennen tehtävien tekemistä. Ikääntyneet pärjäävät muistitehtävissä huonommin, jos heitä muistutetaan iästään. Psykologiassa tätä ilmiötä, stereotypiauhkaa (stereotype threat), on selitetty muun muassa sillä, että muistuttaminen kielteisistä stereotypioista lisää ahdistuneisuutta ja heikentää työmuistin toimintaa ja tätä kautta myös suoritusta. Näihin stereotypioihin ei tarvitse itse uskoa ollaksemme tietoisia niistä, ja tietoisuus riittääkin jo siihen, että ne voivat vaikuttaa toimintaamme. Kieli ja käytetyt sanat ovat tässä mielessä keskeisiä: niiden avulla meitä voidaan muistuttaa toistuvasti niistä yhteyksistä ja ryhmistä, joihin meidän odotetaan kuuluvan. Valitut sanat painottavat tiettyjä ominaisuuksia muiden kustannuksella, korostavat näitä ominaisuuksia ja tekevät niistä merkityksellisiä, vaikka se ei olisi puhujan tietoisena tarkoituksena.

Niin kuin sukupuolineutraalissa kielenkäytössä, ei monikulttuurisuudesta puhuttaessakaan kukaan auktoriteetti kiellä keneltäkään tiettyjen termien käyttöä eikä kieltäminen ole päämääräkään. Suotavaa olisi kuitenkin muistaa, että emme voi pelkästään oman kokemuksemme nojalla päätellä, että sanoilla ei olisi merkitystä. Ja muistaa, että on suhteellisen helppoa kiinnittää sanoihin huomiota, kun taas hyvin tai huonosti valituilla sanoilla voi olla iso merkitys sille, miten ajattelemme asioista ja miten ihmiset kokevat itsensä. Maahanmuutto, etnisyys tai kulttuurinen moninaisuus eivät ole tabuja joista ei saisi puhua, mutta tuomalla esiin ’maahanmuuttajuutta’ kielessä, saatamme korostaa toiseutta tarpeettomasti. Erään kokemusasiantuntijan sanoin: ”Kukaan ei halua tulla määritellyksi ’maahanmuuttajana’. Kaikki haluavat tulla kohdatuiksi yksilöinä”.

Näihin teemoihin liittyy läheisesti myös kulttuurinen omiminen (cultural appropiation), josta lisää kesäkuussa!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s